Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo

Tänään se sitten tapahtui. Tän vuoden ensimmäinen joululaulu särähti korvaan kauppakeskuksessa. Siis miten on mahdollista, että joka vuosi jouluhulinat alkaa aina vaan aikasemmin. Tai siltä se ainakin joka vuosi tuntuu. Pitää ehkä ruveta pitämään jotain joululaulupäiväkirjaa, johon merkkaa aina vuoden ensimmäisen joulusävelen ja paikan jossa sen kuulee 😀 Vähän niinku lintubongaritkin pitää päiväkirjaa linnuista.

No joo ei siinä mitään, että se joululaulu sieltä radiosta kajahti, mutta heti alko armoton joululahjastressi. Tuskahikikarpalo nousi otsalle välittömästi kun aloin miettimään ,että mitäs tänä vuonna kellekkin joululahjaksi hankkii. Onneks lahjansaajien lista on mulla suht koht selkee eli lahjat pitää hankkia veljelle, siskolle, isälle, äidille ja tietty miehelle. Ajattelin että ruuhkassa shoppailu ei tänäkään vuonna kiinnosta, vaan lahjat hankitaan verkosta ajoissa. Täräytin heti guuggelin auki ja alotin joululahjaideoitten selaamisen. Noh kuinkas sattuikaan löysin täydellisen lahjavinkki sivun, joka listaa joululahjaideat ja kaupat kätevästi samassa paketissa. Täältä löyty nopeesti kaikille mun listalla oleville hyviä lahjaideoita. Sivun nimi viittaa vahvasti jouluun, mutta uskoisin että tuosta on paljon apua myös kaikkien muitten lahjojen hankinnassa. Kätevää sanon minä!

Seksilelut joista saa nyt kuulla koko internet

Seksilelut joista saa nyt kuulla koko internet

Oon koko päivän pyöriny ja hyöriny kun en osannu päättää että kirjotanko tästä aiheesta mitään. En oo ihan niin hirveen sujut itseni kanssa että seksistä puhuminen olis mulle mitenkään kovinkaan luontaista. Mä vaan haluisin kyllä olla paljon avoimempi senkin asian suhteen ja mietin että hei eihän kukaan ees tiiä mun oikeeta nimee että enköhän mä tästä blogipostauksen pysty kirjottamaan.

Eli tosiaan tilattiin miehen kanssa vähän seksileluja netistä 😀 Ollaan siis tilattu kyllä useesti aiemminkin, mutta ei mulla oo ikinä ollu blogia niin nyt tulee ekaa kertaa kirjotettua tästä aiheesta tai yleensäkkään kerrottua siitä kellekkään. Seksilelut nyt ei kai sinällään oo enää vuonna 2016 mikään tabu, mutta niinku sanoin niin itelle ollu aika henkilökohtanen ja arka aihe. Oon tilannu ennen lähes aina jonkun vibraattorin ja liukuvoidetta ja ollu oikeestaan melkein aina tyytyväinenkin ostoksiin. Mies on tilannu tekopilluja ja erikoiskortsuja ja penispumppuja ja ties millon mitäkin. On sekin ilmeisesti niihin melko tyytyväinen aina ollu 😀

Tällä kertaa päätettiin tilata omien juttujen lisäks jotain mitä voitais yhdessä käyttää. Yhteisenä ostoksena napattiin tällänen vibraattori + penisrengas setti ja sit makuliukuvoide. En oo koskaan maistanu noita makuliukkareita enkä yhtään tiedä miks. Siis loppujen lopuks tosi looginen systeemi . Itelle otin tällä kertaa vibraattorin sijasta tollaset geishakuulat vähän paikkojen kiristelyä varten. Mies tilas itselleen tollasen Fleshlight tekopillun. Tosin noita me ollaan ennenkin käytetty yhdessä et tavallaan pariskunnan lelu sekin.

Vaikuttaa ihan hyvältä paikalta hankkia seksilelut toi libido.fi. Tää tais olla viides tilaus tuolta eikä toistaseks mitään nokan koputtamista. Pitää laittaa jotain testiraporttia kun noi saapuu. Ai että olipas vapauttavaa kirjottaa tästäkin aiheesta eikä se nyt niin kauheen pelottavaakaan ollu 😀

Grilli tulee taloon

Grilli tulee taloon

Meil on ollu jo aika kauan tarkotus ostaa uus grilli täks kesäks mutta aateltiin että odotetaan alennusmyyntejä tai jotain hyvää tarjousta ennenkun hankitaan uus. Ajattelin että siis joskus loppukesästä ostettais ja olis sitte enskesänä tuliterä grilli joka on hankittu hyvällä hinnalla. Noh eipä tehtykkään ihan noin koska kaveri vinkkas mulle tälläsestä kaasugrilli kaupasta josta saa tarjouksesta enskuun 7. päivään asti -10 prosenttia alekoodilla osasta grillejä. Ja siel oli ihan älyttömän siisti punanen grilli. Ei tarvinnu enää odottaa ku mieskin oli aika fiiliksissä tosta väristä kun ei oo ihan perinteisen näkönen. Se koodi lukee heti siinä sivulla kun meet sinne. Koitan laittaa kuvan tänne siitä sitte ku se tulee niin näkee millanen se on luonnossa.

Opiskelujuttuja

Opiskelujuttuja

Alkaa hahmottumaan aika hyvin opsiskelujutut nyt. Oon mitä luultavimmin siis lähdössä uudelleenopiskelemaan luokanopettajaksi. Oon selvitelly perinpohjasesti nyt opiskelupaikat ja tosiaan hyvä koulu löytyy ihan läheltä. En usko että noissa paljoa eroja on joten järkevintä on varmasti opiskella tässä oman paikkakunnan tuntumassa. Tuntuis jotenki hullulta alkaa mitään kämppääkään vuokraamaan kun oma on jo. Mies oli tosi intona ideasta mikä oli hyvä koska vähän jännitin että miten se asiaan suhtautuis. Sain pelkkää tukee ja hyväksyntää ajatukselle joten 99% varmuudella jään töistä pois ensvuonna ja meen takas opiskeluelämän pyörteisiin. Eipä mulla oikeestaan muuta tällä kertaa oli vaan pakko päästä kirjottaan tästä!

Seinien koristelua

Seinien koristelua

Mulla on ollut nyt kolme vapaapäivää ja oon toteuttanut vähän maukuuhuonetta ja olkkaria enemmän oman maun mukaiseksi. Mietin aluksi että haluisin maalata muutaman seinän tehosteväreillä että sais ne erottumaan vähän joukosta. Tai oikeesti oisin halunnu kyllä laittaa jotain tehostepaneelia tai jotain kivipaneelia pariin seinään mutta ne oli sen verran kalliita että aattelin tyytyä maaliin. Onneks eksyin sitte vielä IKEA:n sivuille ennenkuin lähin maalikaupoilla koska tajusin että sisustustarrat vois olla vielä helpompi tapa saada pintoja personaallisemmaksi. Löysin heti tosi kivoja seinätarroja joilla muuttaa helposti tilan fiilistä. Ostin yhteensä viisi eri tarrasettiä joita yhdistelemällä sain tosi kivan näkösiä juttuja tehtyä. Hintaa koko hommalle tuli 80€ ja koko huoneen ilme muuttu ihan erilaiseksi. Harmi kun mulla ei oo muuta kameraa kun kännykän tosi huono kamera niin en saa kuvaa tähän. Koitan lainata kameran joltain kaverilta niin lisää kuvan sitte myöhemmin. Mutta siis ihan älyttömän siistit seinät tuli!

Opiskeluajatuksia

Opiskeluajatuksia

Oon miettinyt lähiaikoina paljon itseni uudelleenkouluttamista. Lähihoitajan työt on alkanut tympiä ja ei ole oikein suhteita millä muihinkaan töihin pääsisi sormia napsauttamalla. Pistin tänään vihdoin oikein paperille ylös että mitä haluaisin opiskella ja tehdä työkseni. Pääsin johtopäätökseen että mua kiinnostaisi aikapaljon opettajan työ. Lähinnä ala-asteikäisten opettaminen joten koulutuskaan ei olisi mahdottoman pitkä. Oikeestaan alle 25-vuotiaana koen että uudelleenkouluttautuminen olisi vielä ihan järkevääkin. Olisin alle kolmekymppisenä jo työelämässä uudessa työssä.

Pitää varmaan alkaa katselemaan kouluja ja miettimään pääsykokeita. Multa ei oo ikinä puuttunut opiskeluintoa joten uskoisin että opettajakoulutus olis mulle suht helppo nakki hoitaa. Oon jo muutaman vuoden laittanut palkasta suuren osan säästöön joten varmaan taloudellisestikin kestäisin opiskeluajan ihan hyvin ilman että tarttis juuri tehä opsikelujen ohella töitä. Pitää kysyä vähän mieheltäkin mielipidettä koska mitään perheenlisäystä ei sitten tarvi ajatella muutamaan vuoteen jos tähän opiskeluhommaan ryhdyn. Ei me kyllä sellasesta olla puhuttukkaan mutta kyllähän tässä jo ikää alkaa olemaan sen verran että nuokin asiat alkaa olemaan ajankohtaisia.

Opettajakoulutusta on tarjolla aika monessa paikkaa Suomessa joten mihinkään huitsin kuuseen ei tarttis lähteä koulua käymään vaan onnistuis ihan omallakkin paikkakunnalla. Mietimpä vaan että onkohan noitten koulujen tasoissa jotain eroja että kannattaisko käydä koulu jossain tietyssä. Oon katsonu esim: http://www.uta.fi/opiskelu/oppiaineet/luokanop_koulutus.html En nopeesti googlettamalla löytäny oikeen mitään infoa tosta aiheesta. Toisaalta kun toi on ihan perustason koulutus niin ei kai niissä hirveesti eroja oo. Taidanpa tästä lähteä taas vähän selvittelemään juttuja eteenpäin. Palaillaan.

Moikka moi!

Moikka moi!

Tervetuloa lukemaan Barsun blogia!

Yritän kirjoitella tänne aina kun on jotain kertomisen arvoista. Mulle voi myös lähetellä aiheita jos tulee mieleen joku aihe mistä haluisit että kirjottelen. Maili barsu@barcelonaapie.com

-Barsu